Huippukokit Hans Välimäki ja Arto Rastas halusivat avata tapas-ravintolan, jonka tunnelma olisi kotoisa ja rento. Fyran avulla Penélope löysi sielunsa.
Muutama asia oli selvää heti alusta asti: Hans Välimäki ja Arto Rastas eivät halunneet kylmää fine-dining-ravintolaa, vaan paikan, joka tuntuisi olleen Helsingin Mikonkadulla aina.
Tunnelman pitäisi olla rento ja kotoinen. Sellainen, että asiakas tuntisi saapuneensa jonkun kotiin nauttimaan hyvästä, mutkattomasta ruuasta, vähän niin kuin Barrafinassa Lontoossa. Olisi pitkä klassinen baaritiski, punaista väriä ja sohvia. Missään nimessä ei saisi olla trendikäs.
Nyt piti enää löytää oikeat ihmiset toteuttamaan visio.
“Heti kun astuin sisään Fyran toimistolle, tajusin millainen tyyli ja maku heillä on”, Maria von Graevenitz-Välimäki sanoo.
Alkoi vajaan vuoden kestänyt ajanjakso, jonka aikana Penélope muuttui visiosta todellisuudeksi.
Kun Fyra ryhtyi töihin, ensin piti ratkaista käytännön asiat: miten pieni tila saadaan käytettyä mahdollisimman tehokkaasti niin, että henkilökunta mahtuu tekemään töitä ja asiakkaat nauttimaan ruoasta.
“Pieni hälinä ja ahtaus kuuluvat tapas-paikkoihin, mutta samaan aikaan pitää täyttää turvallisuusmääräykset ja huolehtia, että tilassa on hyvä flow”, Eva-Marie Eriksson sanoo.
Kun iso baaritiski oli piirretty paikalleen, myös muut kiinteät kalusteet, pöydät ja sohvat alkoivat löytää paikkojaan.
Kotoisuus, klassisuus, rentous ja lämpö ohjasivat suunnittelua alusta asti. Eriksson ja tiimi etsivät aitoja materiaaleja, joissa elämä näkyy. Ravintolan lattiaan valikoitui punertava terracotta-laatta, baaritiskille klassinen marmori ja pöydiksi rustiikkista puuta.
“Marmorissa ja terracotassa kuluminen näkyy ja kuuluukin näkyä, koska aidot materiaalit kuluvat kauniisti.”
Punaista päätyi myös ravintolatilan kattoon: konstailematon tunnelma syntyi, kun alakatto purettiin ja tekniikan annettiin näkyä. Katto ja ilmastointiputket maalattiin kaikki murretulla punaisella, joka toimii vastaparina terracotta-lattialle.
Kun isot linjat olivat löytyneet, niitä täydennettiin pienemmillä valinnoilla. Tuoleiksi löytyi Roomagen Kimmo Pohjapellon avulla erilaisia vanhoja tuoleja, joista osa maalattiin valkoiseksi. Baaritiskille valittiin tavallisten baarituolien lisäksi hauskoja minisohvia, joilla kaksi ihmistä mahtuu istumaan vierekkäin.
“Kun niillä istuu, on kuin istuisi loossissa. Baaritiskillä on helppo unohtaa, että on Suomessa”, Maria von Graevenitz-Välimäki sanoo.
Koska ravintolassa saa tuntua kuin olisi päässyt jonkun kotiin, myös koneita ja työvälineitä jätettiin näkyville. Keskellä ravintolaa seisoo metallinen Berkel, jolla leikataan espanjalaista kinkkua. Baaritiskillä espressokone on asetettu niin päin, että asiakkaat katsovat baristan kasvoja eivätkä selkää.
“Tunnelma on juuri sellainen kuin halusimme: tänne on helppo tulla ja nauttia hyvästä ruuasta ihanassa ympäristössä.”
Ruoka on tietenkin huippuravintolassa ykkösasia, mutta von Graevenitz-Välimäen mielestä sisustus on yhtä tärkeä osa kokonaisuutta.
“Vaikka ruoka olisi kuinka hyvää, en viihdy paikoissa, joissa sisustus on liian kylmä. Sisustuksella on suuri merkitys viihtyvyyteen.”
Parhaan palautteen työstään Eva-Marie Eriksson kuuli heti ravintolan avajaisissa, kun vieraat ihastelivat, onko tilassa säästetty vanhan talon alkuperäinen lattia.
“Penélopessa tulee heti sellainen tunne, että ravintola olisi ollut siinä aina. On ihanaa tehdä työtä, kun asiakas luottaa suunnittelijaan.”
Myös Maria von Graevenitz-Välimäki on tyytyväinen yhteistyöhön Fyran kanssa. Asiakkaat kiittelevät viihtyisää tunnelmaa ja kommentoivat jatkuvasti, että unohtivat hetkeksi olevansa Suomessa.
“Kaikki sujui todella hyvin. Fyralaiset olivat joustavia ja tekivät tarvittavat muutokset, mutta sanoivat myös mielipiteensä, mikä on hyvä, koska palkkasimme heidät sanomaan oman näkemyksensä.”
