Kirjoitti Hanna 26.3.2012
Fyra on suunnitellut Smilehousen uudet toimistotilat Lintulahdenkadulle Helsingin Sörnäisiin. N. 900 m2 tilat sijaitsevat vuonna 1927 viljavarastoksi rakennetun kiinteistön toisessa kerroksessa.
Smilehousen työntekijät ovat tottuneita työskentelemään avokonttorissa, jossa kommunikointi ja tiedon vaihto oman työn lomassa on helppoa ja luontevaa. Toisaalta tietotyöläiset tarvitsevat myös rauhaa keskittymistä varten, minkä takia avokonttoriratkaisujen rinnalle tarvitaan riittävästi oikean kokoisia ja tarkoitustaan palvelevia puhelin-, neuvottelu- ja projektihuoneita.
Smilehouse on uudistamassa visuaalista ilmettään ja tämä tulee näkymään myös tiloissa. Yritykselle on tärkeää, että erityisesti asiakkaille tarkoitetut tilat ovat yhtenevät yrityksen muun ilmeen kanssa ja viestivät Smilehousen brändistä.
Työmaa on hyvässä vauhdissa. Remontin on määrä valmistua huhtikuun loppuun mennessä, jotta sisään uusiin tiloihin päästään muuttamaan vapun kynnyksellä toukokuun alussa.
Smilehouse on verkkokaupan sekä monikanavaisen myynnin asiantuntija- ja teknologiayritys, joka toteuttaa liiketoimintakriittisiä, laajasti integroituja verkko- ja monikanavaisen kaupan ratkaisuja alojensa johtaville yrityksille. Yrityksen palveluksessa on tällä hetkellä n. 50 henkilöä.
Lisätietoja: www.smilehouse.fi
Kirjoitti Hanna 22.3.2012
Fyralla on ilo työskennellä eri alan ammattilaisten kanssa monissa eri projekteissa. Haluamme säilyä ketteränä organisaationa, mutta tarjota silti tarpeeksi leveät hartiat isojenkin projektien läpiviemiseen. Ja kun hommia on paljon, on mahtavaa että läheltä löytyy loistavia tekijöitä, jotka voivat täydentää suunnittelutiimiämme. Tässä esittelyssä yksi heistä, samoissa tiloissa Fyran kanssa yritystään pitävä arkkitehti ja monitoimimies Otso.
Oulussa arkkitehdiksi opiskellut Otso tekee päätyönään arkkitehtisuunnittelua niin yksityisille kuin b-to-b asiakkaille sekä suunnittelee kuution muotoisia design-saunoja Savu Management Oy:n suunnittelijana ja osakkaana. Otson kanssa työskentelyn parhaita puolia on hänen rautaisen ammattiosaamisen lisäksi totuttujen tapojen alituinen kyseenalaistaminen, kustannustehokas lähestyminen asioihin sekä uusien ideoiden jatkuva tehtailu. Toimistolla on hyvä olla myös oma handyman, joka hoitaa kaiken pikku fiksailuista kahvinkeittoon ja jaksaa hauskuuttaa meitä tiukkoinakin päivinä. Korvaamaton siis Fyralle!
Lisätietoja: www.saunasavu.com
Kirjoitti Hanna 8.3.2012
Fyra toivottaa yritteliästä ja itsenäistä naistenpäivää kaikille ihanille naisille! Haluamme olla mukana parantamassa naisten asemaa ja toimeentuloa kehitysmaissa ja olemme lahjoittaneet 4 ammattia Naisten Pankin rahaston kautta kehitysmaan naisille.
Kehitysmaissa erityisesti naiset ja tytöt ovat yhteiskunnallisen kehityksen hyödyntämätön voimavara. Naisten Pankin Ammatti-lahjasta saaduilla varoilla tuetaan kehitysmaiden naisten taloudellista toimeentuloa, osaamista ja oikeuksia parantavia hankkeita, tarjotaan pienlainoja, ammattikoulutusta ja muuta yrittäjyyteen tähtäävää toimintaa sekä muita uusia, innovatiivisia naisten yrittäjyyteen tähtääviä pilottihankkeita.
Kuvat: Naisten Pankki
Lisätietoja: www.naistenpankki.fi
Kirjoitti Niina 7.3.2012
Keväisen Köpiksen parasta antia oli ehdottomasti Torvehallerne KBH, Kööpenhaminan uusi kauppahalli. Voi Jösses mikä paikka!
Tämä aikaisemmin melko mitäänsanomattomalle Israels Pladsille, Nørreportin viereen, syyskuussa 2011 avautunut kahdesta hallista muodostuva kokonaisuus on loistava esimerkki kokonaisvaltaisesta konseptista. Itse arkkitehtuuri on hyvinkin skandinaavista, kojut linjassa kokonaisuuden kanssa ja osastokohtaisiin esillepanoihin satsattu. Vaikka muotokieli onkin hallittu ja harkittu, ei se kilpaile tilojen todellisten starojen kanssa- se ruoka! Toinen toistaan herkullisemman näköisiä liha-, juusto, leipä- ja vihannestiskejä ja niiden yhteydessä pieniä pystybaareja, joissa tuotteista voi nauttia ja ihmetellä ihmiskuhinaa, joka hallissa on. Kävin paikalla arki-iltana sekä viikonlopun molempina päiviä ja vilskettä joka päivälle. Eikä kaikki suinkaan ollut kaltaisiani turreja, vaan selkeästi ruokaostoksilla olevia paikallisia. Ei Kööpenhaminaa turhaan kutsuta Pohjoismaiden ruokapääkaupungiksi, kaupungin monet Michelin ja Bib Gourmand ravintolat kertovat hyvän ruuan arvostuksesta.
Hallin tuotteet tulevat ns. lähitiloilta ja ovat pitkälti luomua. Tähän väliin olisi helppo tuhahdella ”kenenpä konsepti se ei olisi tätä nykyään”, mutta koko hankkeen puuhamies ja arkkitehti Hans Peter Hagens ideoi ja teki mittavan pohjatyön matkustellen ja kierrellen muiden maiden hallitarjontaa jo 90-luvun puolen välin jälkeen. Hän teki jo tuolloin hanke-esityksen kunnanhallitukselle. Alun kiinnostuksen jälkeen projekti meni kuitenkin jäihin ja kun pääinvestoija luopui leikistä 2008, piti hanke haudata. Onneksi jo seuraava vuosi toi uuden rahoittajan ja muutamassa vuodessa halli ja sen toiminta oli pystyssä. Lopputulos onkin meidän kaikkien ihasteltavissa.
Suosittelen lämpimästi paikkaan tutustumista, jos matka käy Kööpenhaminaan. On ilo nähdä kun tilat, toiminta ja detaljit ovat loppuun asti vietyjä. Kyllä se vaan on niin, että tällaisen punavuorelaisen kyytönpurijan sydäntä lämmittää, kun vihanneskojun myyjilläkin on valkoiset kauluspaidat ja rusetit kaulassa.
http://www.visitcopenhagen.com/shopping/torvehallerne/382
ps. Jos Nomaan ei tullut pöytävarausta tehtyä ja reitti kulkee Nørrebron suuntaan, poikkea Jægersborggadenilla, josta löytyy hyviä pieniä ruokapaikkoja: jaegersborggade.com