Pari sanaa työtuoleista ja istumisesta

Kirjoitti Tiina 24.10.2011

Fyra oli mukana tutustumassa kalustevalmistaja Klöberiin ja sen toimintafilosofiaan Saksan Owingenissa. Klöber on vuodesta 1935 lähtien toiminut kalustevalmistaja, joka on toimintansa alkumetreiltä asti keskittynyt suunnittelemaan ja valmistamaan ergonomisia, yksilöllisiin tarpeisiin ja erilaisiin työskentelytapoihin mukautuvia tuoleja.

Tarina alkoi työtuolista, ja se on Klöberin päätuote edelleen. Kun kalustevalmistaja keskittyy näin kapeaan tuotesektoriin, hioutuu sekä tuolien design että detaljit ja erilaiset istumiseen liittyvät innovaatiot ihan omaan luokkaansa. Uusinta uutta oli esimerkiksi työtuolin selkänojaan sisäänrakennettava ilmatäytteinen celligence-rakenne, joka tarjoaa selälle tuen aina oikeaan kohtaan istujan koosta tai asennosta riippuen. Tätä uutta patentoitua rakennetta on hyödynnetty Jörg Bernauerin suunnittelemassa Moteo-uutuustuolissa. Toinen kiinnostava uutuus oli Mera-työtuoli, joka puhutteli paitsi ergonomisuudellaan, myös sirolla designillaan.

Klöberille on silminnähtävää hyötyä siitä, että sen tehdas sijaitsee pienellä paikkakunnalla. Työntekijöiden vaihtuvuus on hyvin vähäistä, jolloin tietotaito säilyy firman sisällä. Esimerkiksi useat verhoilijat ovat olleet yli 20 vuotta töissä tehtaalla, ja se näkyy työn jäljessä. Myös monet myynti- ja markkinointipuolen ihmiset ovat työskennelleet vuosia Klöberillä, mutta merkillepantavaa oli se vilpitön innostus, jolla he yhä edelleen suhtautuvat edustamiinsa tuotteisiin. Se vaan näkyy ulospäin, kun ihminen uskoo siihen mitä tekee.

Hyvään työtuoliin kannattaa, ja pitääkin panostaa. Varsinkin toimistotyöläiset istuvat helposti yli puolet vuorokaudesta, josta suurimman osan työpaikallaan. Ensin istutaan aamiaispöydässä, sitten matkalla töihin kenties autossa tai junassa, jonka jälkeen koko työpäivä työpaikalla työtuolissa, josta ehkä poiketaan istumaan lounaalle johonkin toisaalle, sitten vielä istutaan paluumatka töistä kotiin, ja kotona vielä istuudutaan päivällispöytään ja illalla ehkä istahdetaan vielä rentoutumaan tv:n äärelle. Paljon istumista mahtuu yhteen päivään. Ei ihme, että ihmiset ovat jumissa.

Jos nyt tunnet piston sydämessäsi – tai esimerkiksi niskassasi ja hartioissasi – niin tarkistapas saman tien työskentelyasentosi. Pelkkä hyvä tuoli ei vielä välttämättä takaa hyvää istumisasentoa, vaan myös tuolin säätöjen tulee olla kunnossa. Istutko oikein tuolissasi? Tukeeko selkänoja ylävartaloasi oikeista kohdista? Onko tuolissasi käsinojat, jotka saa säädettyä tukemaan käsivarsiasi? Usein käsinojat on säädetty väärin (tai niitä ei vain ole muistettu säätää ollenkaan), jolloin ne eivät lainkaan tue istujaa. Entä pääsetkö tuolillasi riittävän lähelle työpöytää ilman, että sinun tarvitsee nojautua eteenpäin. Onko pöytäsi sopivalla korkeudella? Tietokoneella työskennellessä käsien tulisi olla vähintään 90 asteen kulmassa, jotta saadaan vähennettyä mm. hartiaseudulle kohdistuvaa jännitystä. Kun tuoli on pöytään nähden oikealla korkeudella, tarkista ylettyvätkö jalkasi kunnolla lattiaan. Liian korkean tuolin etureunasta reisiin kohdistuva paine puuduttaa helposti jalat. Tarkista, pystyykö tuolisi istuinta tarvittaessa kallistamaan alaspäin, jotta istuinmukavuus paranisi. Istuimessa saattaa olla myös syvyyssäätö, jota varsinkin pitkäjalkaisten kannattaa käyttää optimaalisen asennon löytämiseksi. Tarkista myös muut mahdolliset tuolisi säädöt; alaseläntuki, selkänojan ja niskatuen säädöt sekä keinumekanismin sopiva jäykkyys. Ja kas, elämänlaatusi taisi parantua juuri hieman.

Hyvä toimistotyöläinen; istu oman hyvinvointisi takia ainakin työaikasi hyvässä työtuolissa, joka edesauttaa oikeanlaista dynaamista istumista. Muista lisäksi liikkua tarpeeksi työaikana ja sen ulkopuolella.

Ja pieni seikkailu aina sopivan tilaisuuden tullen pitää paitsi kehon, myös mielen virkeänä. Klöberin tehtaalla vierailleelle ryhmälle tarjoutui mahdollisuus pieneen vuoristopuroseikkailuun Itävallan Alpeilla. Sieltä vielä pari kuvaa tähän loppuun.

Lisätietoja Klöberistä: www.kloeber.com

Klöberin jälleenmyyjä Suomessa: www.adi.fi