Kirjoitti Hanna 23.8.2011
Fyrassa on vietetty menneellä viikolla merkkipäivää. Vuosi sitten elokuussa Sisustusarkkitehdit Fyra oy merkittiin kaupparekisteriin ja siitä alkoi vuosi, jollaista emme kukaan osanneet kuvitella etukäteen.
Jokaisen aloittavan yrityksen suurin pelko liittyy todennäköisesti siihen, mistä löytyvät ensimmäiset asiakkaat ja kuinka yritys löytää paikkansa uskottavana toimijana alalla. Suomessa lähes puolet aloittavista yrityksistä lopettaa toimintansa ensimmäisen viiden vuoden aikana, koska osa näistä on perustettu virheelliselle näkemykselle elinkelpoisuudesta. Varsinkin ns. 2-3 toimintavuoden kuolemanlaakson vaiheessa saattaa kaatua myös sellaisia yrityksiä, joilla voisi pidemmän päälle olla kannattavan liiketoiminnan edellytykset, mutta rahoitusta ei yrityksen alkuvaiheessa saada kuntoon.
Samanlaisista asioista on toki kannettu huolta myös Fyrassa, tosin lähinnä ennen yrityksen perustamista. Kun perusasiat ja työvälineet saatiin kuntoon ja ensimmäiset projektit käyntiin, energia suunnattiin heti töihin ja katse tulevaisuuteen. Kun pohjatyö yrityksen perustamiseksi oli tehty perusteellisesti, oli helpottavaa päästä itse asiaan ja huomata että vastaanotto alalla oli positiivista ja kannustavaa, vaikka varoituksia kuolemanlaaksosta tulikin heti ensimetreillä. Ajoitus tuntui kuitenkin menneen kohdilleen.
Alku on luonnollisesti jännittävää aikaa kun kaikki on uutta. Aikaa kuluu itse perustoimintojen pystyttämisen lisäksi yhteistyökumppaneiden ja potentiaalisten asiakkaiden tapaamiseen. Uusien asiakassuhteiden luominen kestää pitkään ja matka ensitapaamisesta itse projektiksi saattaa kestää hyvinkin kauan. Mutta kun projekteja alkaa tulla sisään, fiilis on mahtava ja itseluottamus kasvaa. Myyntistrategiat hioutuvat ja omat vahvuudet suhteessa kilpailijoihin selkeytyvät entisestään.
Entä millaista on lähteä yrittäjäksi muiden kanssa yhdessä? Varoittelijoita riittää, sukset menevät ristiin kuitenkin jossain vaiheessa. Niin varmasti menevätkin, mutta sellaistakin hetkeä varten täytyy osata varautua. Tätäkin on Fyrassa mietitty etukäteen ja sovittu asioista mustaa valkoisella. Omat ja toistemme vahvuudet ja heikkoudet on tiedostettu ja puitu yhdessä läpi moneen kertaan. Myös tälläkään saralla ei saa pysähtyä, vaan koko ajan on pyrittävä kehittämään omaa osaamista ja toimintatapoja. Virheistä opitaan, vastuu kannetaan yhdessä ja parhaat onnistumisen hetket koetaan kun on yhdessä uurastettu tavoitteen saavuttamiseksi. Ilman osakkaiden sitoutumista ei tule menestystä, meillä ollaan mukana siis myös äitiyslomalla!
Yksi yrittäjyyden parhaita puolia on ketteryys ja nopea päätöksenteko. Asioiden tapahtuminen on kiinni itsestä. Uusista asioista voidaan päättää heti, ryhtyä hommiin huomenna ja riskejä otetaan juuri niin paljon kuin oma kantti kestää. Mutta jos pelkää, ei kannata pelata ollenkaan. Fyra on kaikessa mukana täysillä ja suurella sydämellä.
No kuinka meillä sitten menee nyt ja mitä ensimmäisestä vuodesta on jäänyt käteen? Vastaus siihen on helppo: hyvin menee ja töitä on riittänyt ainakin tähän asti! Mutta sen sijaan että jäisimme paistattelemaan parrasvaloihin, suuntamme energian toimintamme kehittämiseen, jotta selviämme myös niiden vaikeampien aikojen yli. Hommia tehdään todella kovalla tahdilla, mutta kun motivaatio on kohdillaan ja yhteisfiilis katossa, ei stressikäyrä pääse nousemaan liian korkealle, ainakaan kovin usein. Ensimmäisen vuoden työn satoa pääsee katselemaan pian avattavilla Referenssi-sivuillamme. Fyran löydät myös syyskuussa Habitare-messuilta, johon olemme yhdessä kahden muun nuoren toimiston kanssa suunnitelleet SIO:n Interiore-osaston.