Break Sokos Hotel Koli

Fyra on suunnitellut vaiheittain uudistettavan Sokos Hotel Kolin ravintola-, kahvila-, kokous- ja vastaanottotilat. Koko hankkeen tavoitteena on lisätä hotellin matkailullista houkuttelevuutta ja nostaa hotelli vastaamaan liiketoiminnallisia tavoitteitaan.  Suunnittelu aloitettiin marraskuussa 2011 ja täysin uudet tilat valmistuivat loppusyksystä 2012.

Ravintolatilaan haluttiin tehdä aikaa kestävä klassinen sisustus, joka ei vie liikaa huomiota ikkunoista aukeavalta kansallispuistomaisemalta. Ravintola, jossa paikalliset tuotteet ovat vahvasti esillä, suunniteltiin Grill it! -konseptin mukaiseksi.  Koska ravintola toimii niin hotellin aamupalaravintolana kuin à la carte -ravintolana sekä yksityisjuhlapaikkana, suunnittelussa huomioitiin erityisesti tilan muunneltavuus. Ravintolan yhteyteen suunniteltiin myös täysin uusi baari.

Hotellin kahvilasta suunniteltiin rento ja lämminhenkinen tila, jonne asiakkaiden on helppo saapua suoraan ulkoaktiviteeteista. Kahvilan sisustuksen haluttiin erottuvan itse ravintolatilasta, mutta kulkevan linjassa kokonaisuuden kanssa.

Kokoustilat uusittiin tekniikkaa myöten. Tilojen valaistus suunniteltiin niin, että se muuntuu helposti kokoustoiminnan ohella myös tilausravintolakäyttöön.

Hotellin aulaan suunniteltiin uusi vastaanottotiski, työtilat henkilökunnalle sekä myyntikalusteita paikallisille tuotteille. Erikoisuutena aulaan toteutettiin Reino Rental -lainauspiste, josta asiakkaat voivat lainata ulkoa tullessa tohvelit jalkaansa.

Valokuvaaja: Sampsa Pärnänen

Tutustu muihin töihimme.