Messinkiä, konjakkinahkaa ja arvopapereita

United Bankersin uudistetut vastaanotto- ja edustustilat Helsingin Aleksanterinkadulla kertovat heti ovelta, mitä tiloissa tehdään: neuvotellaan asiakkaiden luottamuksellisista talousasioista ja haistellaan maailman muutoksia.

Miten syntyy arvokkaalta vaikuttava tila?

Muun muassa tätä kysymystä Fyran Jasmin Friman pyöritteli, kun Fyra alkoi suunnitella United Bankersin uusia vastaanotto- ja edustustiloja. United Bankers on yksi Skandinavian arvostetuimpia varainhoito- ja sijoitusyhtiöitä. Yrityksen tilat sijaitsevat paraatipaikalla Helsingin Aleksanterinkadulla, Stockmannia vastapäätä.

Ei siis ihme, että yksi uusien edustustilojen keskeisistä tavoitteista oli se, että ne kunnioittavat paitsi United Bankersin laadukasta brändiä, myös 1800-luvun lopussa rakennettua arvorakennusta.

Tiloista ei kuitenkaan haluttu liian ”ökyileviä”, kuten United Bankersin John Ojanperä sanoo. Niiden piti ennemminkin henkiä ajanmukaisuutta: yksi menestyvän sijoitusyhtiön tehtäviä on ymmärtää jatkuvasti muuttuvaa maailmaa.

Koska maailma muuttuu, myös tilojen pitää pystyä muuttumaan. Muuntautuvuus olikin toinen tiloille asetettu tavoite.

Tila taipuu neuvottelutiloista juhlapaikaksi

United Bankersin työ- ja neuvottelutilat olivat aiemmin sekaisin eri kerroksissa. Nyt ne haluttiin sijoittaa selkeästi erilleen toisistaan, joten edustustiloille varattiin oma kerros.

”Tila muuttui radikaalisti. Seiniä kaadettiin ja tilaa avarrettiin”, Friman kertoo.

Tilaan tulija tuntee olonsa heti tervetulleeksi ja ymmärtää, miten siellä pitää toimia: vastaanottotiski tuotiin keskelle tilaa ja neuvotteluhuoneet avautuvat heti sen taustalla.

Seinät ovat liikuteltavia siirtoseiniä, jotka on tehty tyylikkäästä viilutetusta puusta. Kun ne vetää sivuun, tilasta saadaan 50 ihmisen kokoontusmipaikka, jota voi käyttää esimerkiksi asiakastilaisuuksiin tai sisäisiin tulosjulkistuksiin ja muihin henkilökunnan tapahtumiin. Seiniä liikuttelemalla tilaa voidaan rajata pienemmiksi neuvotteluhuoneiksi, joiden äänieristys on hyvä.

”Käsittelemme asiakkaidemme luottamuksellisia asioita”, Ojanperä sanoo.

Samasta syystä myös neuvotteluhuoneiden näkösuojaukseen on kiinnitetty erityisen paljon huomiota. Väliseinät ovat lasia, eli valo kulkee tilassa vapaasti. Näkösuojaa saa tarvittaessa valoverhoilla, joiden läpi ei pysty erottamaan neuvottelutiloissa olevien kasvoja.

Laatu syntyy yksityiskohdista ja hyvistä materiaaleista

Fyra lähti hakemaan tilaan arvokkuutta samalla tavalla kuin sitä luodaan missä tahansa luksustuotteessa: parhailla mahdollisilla materiaaleilla ja hyvin mietityillä yksityiskohdilla. Ja tietenkin viimeistelyllä, joka kestää tarkimmankin designpoliisin katseen.

Tilaan valikoitui marmoria, messinkiä ja tummaa puuta. Väriskaala on neutraali ja henkii skandinaavisuutta: lattiapinnat ovat suurta vaaleanharmaata laattaa, jonka värisävy jatkuu neuvottelutilojen tekstiilimatoissa. Seinissä on mustaa, liikuteltavissa seinissä puuviilua. Neuvottelutilojen kalusteissa on käytetty konjakkinahkaa.

Jokainen lista ja sauma on viimeistelty pieteetillä. Yleistunnelma on rauhallinen ja arvovaltainen – luottamusta herättävä.

Kaikki lähtee asiakkaan kuuntelusta

Hankkeen onnistuminen vaati saumatonta ja tiivistä yhteistyötä Fyran, asiakkaan ja alihankkijoiden, kuten kalusteurakakoitsijan välillä.

”Ei riitä, että suunnitelmat ovat hyvät. Myös toteutuksen on oltava viimeisen päälle”, Friman sanoo.

United Bankersin John Ojanperä kiittelee Fyraa.

”Fyralaiset olivat todella hyvin tavoitettavissa ja pystyivät reagoimaan nopeisiinkin tarpeisiin ja deadlineihin. He olivat ammattitaitoisia ja joustavia.”

Fyran Friman korostaa sitä, miten hyvässä suunnittelussa kaikki lähtee liikkeelle asiakkaan kuuntelusta.

”Ei riitä, että tila on kaunis. Tilan pitää olla toimiva ja vastata kaikin tavoin asiakkaan tarpeisiin. Se on minulle kaikki kaikessa”, Friman sanoo.

United Bankersin John Ojanperä ei voisi olla tyytyväisempi lopputulokseen.

”Kokonaisuudesta tuli tosi hieno tila”, hän sanoo. ”Saamme asiakkailtakin paljon positiivista palautetta.”

Valokuvaaja: Sampsa Pärnänen

Tutustu muihin töihimme.